Monet vertailevat ulkonäköään muihin, ja pakko kai se on sanoa että niin minäkin. Vaikka ei pitäisi. Vaikka kuinka kliseiseltä se kuulostaakin, jokainen meistä on erilainen, erinäköinen, ja paras juuri omana itsenään. Kun sitä alkaa ajatella, se kuulostaakin ihan järkeenkäyvältä, eikö?
kuva täältäJa miksi aina pitäisi olla niin tiptop? Kiinnostaako ketään ihan oikeasti, onko paita rutussa tai hiukset vähän likaiset? Kaatuuko maailma nyt ihan oikeasti, kun huomaat kaksihaaraisen tai pari?
Itse yritän välttää liiallista ns. täydellisyyden tavoittelua. Voin ihan hyvin olla meikittä, ilman että tulee stressi rumasta naamasta. Joskus se peilikuva vaan tuppaa vääristämään ihan kamalasti, ja mikään ei näytä hyvältä, ei edes siedettävältä.
Ja hei, miettikää miten kivaa on pukea ulkonäköpaineettoman päivän jälkeen tahroista puhdas paita päälle ja laittaa hieman meikkiä naamaan? Ei aina kauneus ja ulkonäkö ole niin vakava asia. Joskus ei kannata välittää vaikka edes päivään ulkonäöstä. Voi huomata, että olo on yllättävän hyvä, ilman minkään sortin pakkelikerrosta.
kuva täältä
Vertailetko sinä ulkonäköäsi muihin? Pidätkö ikinä päiviä, jolloin ulkonäköasiat ovat viimeisimpinä mielessäsi?
