perjantai 28. joulukuuta 2007

Happy New Year!

Olin tänään kiertelemässä kauppojen alennusmyynneissä. Löytyihän sitä ostettavaa! Olisin mielelläni esitellyt ostokseni teille, mutta ihanainen tietokone päätti pistää vastaan eikä suostunut tekemään muuta kuin vilkuttamaan tekstiä "virhe" nokkani edessä, vaikka sen olisi pitänyt siirtää kuvaset koneelle. No, ei siinä muu auta kun tehdä postaus ostoksistani ensi vuoden puolella, jos silloin vaikka kone suostuisi yhteistyöhön. Aijemmin en ehdi, sillä lähdemme perheen kanssa viettämään uutta vuotta muualle, jossa minulla ei nettimahdollisuutta ole.
Tämä on muuten tämän vuoden viimeinen postaus. :D


Joten, (jo näin etukäteen)






















Ja hei, juttutoiveita otan mielelläni vastaan ensi vuotta ajatellen! ;)

maanantai 24. joulukuuta 2007

Hyvää joulua!

Vihdoin se jouluaatto on koittanut! Heräsin myöhään ja katsoin joulupukin kuumaalinjaa, ja perinteisen Lumiukko -ohjelman. Mutta, nyt pitää mennä tekemään joulutorttuja. Tässä onkin sitten viimeinen luukku.

Tämä oli vain tämmöinen pikapostaus, aaton jälkeen juttua saamistani lahjoista ynnä muusta! ;)
Toivotan kaikille oikein ihanaa ja rentouttavaa joulua! Pus.
♥: muotikakku

sunnuntai 23. joulukuuta 2007

Huomenna on jouluaatto!

Jänskättää, jänskättää... Huomenna joulupukki saapuu lahjasäkin kanssa (noh, meidän kotiin ei kyllä pariin jouluun ole pukkia tullut, mikä lienee syy) jakamaan kilteille lapsosille lahjoja!

Tänään kävin äiskän kanssa kaupungilla, huomenna esittelen pienet ostokseni teille. Löysin muuten aivan ihanan -50% paidan, ei vielä mukaan lähtenyt, mutta jos vaikka joulun jälkeen kävisin semmoisen hakemassa. Toivottavasti kukaan muu ei ehdi ensin!
Toiseksi viimeinen kalenteriluukku tulee tässä. Hyvää aatonaattoa! :)


lauantai 22. joulukuuta 2007

Pitkän odotetun joululoman ensimmäinen päivä!

Apua, minulta on jäänyt laittamatta kolme viimeistä kalenteriluukkua! Tuleekohan pukilta nyt yhtäkään pakettia? No mutta hei, nyt mitä tsemppaan. :) Pahin joulustressi on kadonnut olemattomiin, nyt on tosi jouluinen fiilis! Lukuunottamatta yhtä seikkaa... Juuri niin, missä se lumi viipyy? Edes muutaman sentin lumivaippa tänne etelä-suomeen saisi joulufiilisten kohoamaan korkeuksiin! No mutta, onhan tässä vielä kaksi yötä aikaa...

Olen saanut jo jouluvalmistelut aika hyvälle mallille. Tässäpä pienet listat, jotta huomaan mitä tekemättä.


TEHTY:

- lahjat paketoitu ja toimitettu oikeille ihmisille (siis kavereille, porukat saavat vasta jouluaattona)
- piparit leivottu


EI TEHTY:
- joulusiivous (edessä tänään)
- joulutorttujen väsääminen
- koristelut!


Vielä on kyllä paljon tekemättä, joulusiivouksessa kestää hetki. Pitää ryhtyä toimeen!

Ja hei, ettehän suutu, jos turvautun samaan keinoon kuin viime postauksessa? Eli tässä nyt päivien 20, 21 ja 22 yhteisluukku!
Kuvassa Pariisissa sijaitsevan Champs Elyseesin ostoskadun ihanat jouluvalot, ja tuolla kadun päässähän kaikessa komeudessaan mahtailee Riemukaari.





Muuten, lupaisin hieman esittelyä eilisistä joulujuhlavaatteistani. Noh, siinä kävi sitten niin että kun olin napsaisemassa kuvaa, kamerani päätti ystävällisesti ilmoittaa akun loppumisesta. Eli viimeistään aaton jälkeen tulee juttua, tuskin aattona jaksan alkaa mitään kummempia säätämään. :)

keskiviikko 19. joulukuuta 2007

5 yötä niin muotikakku pääsee availemaan paketteja...

Kuten otsikko jo kertookin, niin enään viisi yötä jouluun! Hurjaa. :D No mutta yritän jättää nämä jouluhöpötykseni, niistä pääsette nauttimaan postauksen lopussa olevasta kalenteriluukusta.

Nyt ajattelin tehdä tämmöisen monissa muotiblogeissa nähdyn kyselyn, jonka kävin nappaamassa Kermakakkumekon blogista.


Vastaa neljään bloggaamiseen liittyvään kysymykseen ja haasta meemiin neljä muuta blogia.


1. Miten valitsit blogisi nimen ja nimimerkkisi? - Ensinnäkin halusin blogille suomenkielisen nimen. Mietin erillaisia muoti -sanalla alkavia sanoja. Siinä sitten pyöritelin pääkopassani erilaisia nimivaihtoehtoja blogilleni. Noh, yhtäkkiä mieleeni pälkähti tämä minun blogini nimi; Muotikakku. Ajattelin sen olevan juuri sopiva, sillä halusin melko simppelin nimen ja se sopii juuri hyvin blogilleni.

Nimimerkkini tulee yksinkertaisesti blogini nimestä, siitä ei ole sen kummempia tarinoita kerrottavana. :)

2. Miksi aloitit bloggaamisen? - Ennen oman blogini aloittamista olin vieraillut muutamilla muotiblogeilla, ja oman blogin aloittaminen tuntui hauskalta ajatukselta. Tykkään hirveästi seurata muotia (niin, seurata, en aina pukeudu muodin mukaan :D), joten eräänä kauniina päivänä minulla oli sitten oma blogi. :D


3. Mikä on ollut parasta, mitä tähän mennessä olet kokenut bloggaamisen kautta? Entä ikävintä? - No parasta on se, että minulla on juuri semmoinen harrastus mistä tykkään. Minulle ei ole sattunut oikeastaan mitään ikävää, mikä on tietenkin hyvä juttu, saattaakohan olla syynä että en le vielä kovinkaan kauan bloggaillut.

4. Mitä uskot blogillesi tapahtuvan vuonna 2008? - Toivon saavani lisää lukijoita ja toivon tietenkin että juttuni kehittyvät parempaan suuntaan! :)

Haastan kaikki jotka eivät ole vielä tehneet tätä! :)

Ja sitten joulukalenteriluukun pariin! En millään jaksanut tehdä enään toistakin (eli siis eilisen) luukkua, joten tämä saa toimia molempien päivien luukkuina, sorry! :D

Kuvassa ihanassa mustassa minimekossa poseeraa Vanessa Hudgens. Täydellinen valinta joulun bileisiin!(Huomaan mustat varpaankynnet!)

maanantai 17. joulukuuta 2007

sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Juhlapukeutumista ja luukkuja

Eilinen bloggailu jäi olemattomaksi, joten tänäänpi pääsette nauttimaan kahdesta kalenteriluukusta. Miettikääpäs, 8 yötä (siis oikeasti viikko ja yksi yö!) jouluun! Aika hurjaa, täytyy sanoa. Ovathan kaikki kirjoittaneet jo joulupukille? Itse olen tottakai, ja joululahjalistani löytyy aikaisemmista postauksista, jos jotakin kiinnostaa. Voitte myös raapustella oman listanne, ihan mielenkiinnolla katson mitä muut pyytelee pukkia hankkimaan. :)

Nämä minun viimeaikaiset postaukseni ovat menneet suurimmaksi osaksi kunnon jouluhömpötykseksi.. (tässäkin postauksessa saatte nauttia siitä, sorry guys!) Kun tämä joulukiire on mennyt ohi, saatte nauttia toivottavasti hieman järkevimmistä ja asiapitoisemmista postauksista. :D Otan mielellään myös juttuideoitanne vastaan! (Vaikka kirjoittelen omaksi ilokseni, kirjoittelen kuitenkin myös lukijoiden iloksi :>)

Ensi perjantaina on oman kouluni joulujuhlien aika. Olen ajatellut pukeutua juhlavammin kuin normaalisti, mutta en silti ihan äärimmäisyyksiin ajatellut kimalteen ja glitterin kanssa mennä. Luultavasti menettelen turvallisella siistit housut (mustat pillini?) ja juhlallinen paita + korut -linjalla. Tulevalla viikolla on ajatuksena käydä ostoksilla, joten pitäkää peukkuja pystyssä että löydän kaupoista jotain esiteltävää teille! :)








Tämäntyyppinen kuin tämä Topshopin paita voisi olla kiva, pitääpi pitää silmät auki kauppoja kierrellessä.












Ja sitten vielä ne luukut!





















Eilisen päivän luukussa poseeraa kaunis näyttelijätär Anne Hathaway!


Tämän päivän luukusta paljastuu kohtaus Marie Antoinette -leffasta. Oi miten luksusta olisi elää edes päivä tuollaisessa vaaleanpunaisessa röyhelömekossa leivosvuorten keskellä nautiskellen! (Taitaa jäädä unelmaksi? :D)

perjantai 14. joulukuuta 2007

Hiuskysymys

Olen jo jonkin aikaa miettinyt hiusteni värjäämistä. Tässä erilaisia värivaihtoehtoja. Toivon että kerrotte rehellisen mielipiteenne, mitä tyykkäätte! En valitettavasti saanut nyt tähän hätään kuvaa omista hiuksistani, joten toivottavasti saatte jonkinlaisen käsityksen väristä. :)

Omat hiukseni ovat melko vaaleat, mutta niissä on tummia vivahteita alla. Luonnolliset hiukseni ovat vielä vaaleammat kuin nämä, mutta tällaisiksi ne päätyivät kuin sävytin hiukseni ruskeiksi (lopputulos oli melko outo) ja väri kului pois. Kesän aurinkokin jätti jälkensä kivojen vaaleiden raitojen muodossa, joita minulla oli kyllä jo ennestäänkin.


1. Värjään hiukseni hieman tummemmiksi (+ raitoja niinkuin Mischalla), suunnilleen tämmöisiksi kuin hänellä tässä kuvassa.

















2. Toinen vaihtoehto on, että värjään hiukseni tällaisiksi keskiruskeiksi kuin Evalla. Tämä väri on mielestäki kiva, mutta jos suunnilleen tämän värisiin hiuksiin päädyn, niin haluaisin niissä olevan vivahteita vähän eri ruskean sävyissä. Evan hiuksissa väri on melko tasainen jokapaikassa.





















3. Ja sitten viimeisenä muttei vähäisimpänä vaihtoehtona ovat kauniit vaaleat hiukset niinkuin Nicolella kuvassa. Tykkään itseasiassa tästäkin väristä tosi paljon! Ainakin Nicolelle sopii hyvin, sopisikohan minulle? :D





















Kaikki apuansa tarjoavat kipaiskaapas kirjoittelemaan mielipiteitänne! Muitakin ehdotuksia saa antaa, mielellään ;)


Ja ainiin, ei sovi unohtaa joulukalenteria! 10 päivää enään jouluun, voitteko uskoa? Ja jos ei ole vielä joululahjoja hankittu, niin kauppaan siitä, ettei tule kiire. :D

Tämän päivän luukusta paljastuukin ihana koru! Ehkä kipitän joku päivä H&Mään (no ihankun en muuten kipittäisi! :D) ja nappaan korun mukaan.




torstai 13. joulukuuta 2007

Hei muumit!


Tämän päivän postaus jääkin todella lyhkäiseksi, nimittäin minulla on monta sivua luettavaa huomiseen kokeeseen. Viikonloppuna pidempää postausta, malttia :)

keskiviikko 12. joulukuuta 2007

Maistiaisia kevään muodista

Keräsin tähän muutamia kuvia H&Mn sivuilta kevään muodista. Muotia näyttää olevan ainakin väreissä vihreä ja keltainen. Katso vaikka itse!




























































Ja loppuun vielä joulukalenteriluukku!
Klikkaa kuva suuremmaksi.



♥lla: muotikakku

tiistai 11. joulukuuta 2007

Piparintuoksua ja ihanaa sisustusta

Olen nyt muutaman kerran saanut postailluksi pelkän joulukalenteriluukun, pahoitteluni!
:( Aika ei vain yksinkertaisesti ole riittänyt, koulu pukkaa päälle, lukemista kokeisiin on nimittäin sivukaupalla ja vaikka mitä muuta. Joulukin alkaa häämöttää, ja se on nopeammin täällä kun ehtii arvatakkaan. Pitää vielä ostella lisäyksiä lahjoihin ja muuta pientä. Miettikäähän, enään 13 yötä jouluun! Apua?

Leivoimme tänään koulussa köksäntunnilla pipareita, ja hyviä tuli! ;>


















Ja vielä loppuun tutun joulukalenterin 11. luukku!









Minun mielestäni huone on sisustettu ihan täydellisesti! (Huomaa myös hienot korkokengät! ;>)

maanantai 10. joulukuuta 2007

sunnuntai 9. joulukuuta 2007

lauantai 8. joulukuuta 2007

Päivät 7 & 8

Eilen kone temppuili, enkä päässyt postailemaan. Tässä nyt aluksi eilisen joulukalenteriluukku.




















Nam, eikös olekkin aika söpöt Manolo Blahnikin korkkarit? Tuollaisilla kelpaisi kopsutella. Tosin en itse varmaan pysyisi pystyssä, korot ovat sen verran korkeat. :D


Ja sitten tämän päivän kuva...






Valitsin tämän kuvan joulukalenteriin Mischasta, koska hänen tyylinsä on onnistunut hyvin! Paita on oikein suloinen ja sopii kenkien kanssa tosi hyvin! :)
Mutta nyt pitää lopetella, lähden nimittäin kohta kaverille. Toivottavasti pian luvassa asiapitoisempaa postausta!

torstai 6. joulukuuta 2007

Ihana mekko!

Vierailin Asos.com:n sivuilla, ja löysin aivan ihanan mallisen silkkisen (nojoo, ainakin silkin tapaista kangasta olevan) mekon! Mekossa on ihanan suurella mustalla vyöllä korostettu mekon mallia. Tällakertaa tämä ihanuus päätyi joulukalenteriini.

Kyllä kelpaisi tällä koltulla joulun juhlat juhlia! (;






















HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

♥: muotikakku

keskiviikko 5. joulukuuta 2007

19 yötä jouluun!

En eilen päässyt koneelle, joten en tietenkään pystynyt laittamaan päivän joulukalenterikuvaa. Tässä tulee siis eilisen sekä tämän päivän kuvaset, olkaapa hyvät.


















Kuvaset googlesta!
En nyt ehdi tämän enempää tarinoimaan. :(
Huomenna (melko varmasti) luvassa postailua, joten malttia! ;>

maanantai 3. joulukuuta 2007

Viikon aloitus

Kävin tänään treenien ohella Glitterissä. Sieltä löytyi vaikka mitä kivaa ostettavaa! Pitääpi vihjaista vähän mammalle, kenties jotain voisi paljastua jouluna paperin kääröistä. (;

Voisinkin laittaa tähän oman joululahjatoivelistani;























Nyt en ehdi enempää kirjoitella, tähän loppuun vielä kolmas joulukalenteriluukku!





Ps. Jos et ole nähnyt joulukalenteriluukussa olevaa kyseistä Mean Girls leffaa, niin suosittelen! Karkkipussi kainaloon ja leffa pyörimään, mikäs sen ihanempi tapa viettää iltaa! ;)

sunnuntai 2. joulukuuta 2007

Joululahjaostoksia

Olin siis eilen joululahjaostoksilla. Täytyy sanoa, että olen tyytyväinen ostoksiin. Tuntuu helpottavalta kun nyt on suurin osa lahjoista hankittu (otin viimejoulusta opikseni, ei ole kivaa juosta kaupoista toiseen muutama päivä ennen joulua..), ja tulin kotiin ihan kiitettävän monen kassin kanssa. Kotiin lähti tavaraa kosmetiikasta vaatteisiin ja kaikkea siltä väliltä.

Huomasin että aika monet ovat tähänaikaan joululahjaostoksilla. Shoppailijoita oli enemmän kun tavallisesti, ja kiireisit äidit ja isät, kaverit ja kummit etsivät kuumeisesti juuri sitä oikeaa lelua, kirjaa tai sitten vaatetta. Vaikka tungos saattaa joinakin päivinä olla hyvinkin kova, minusta silti lahjojen etsiminen ja antaminen on mukavaa puuhaa. Jo marraskuussa kauppoihin tuodut joulukoristeet ja joulukuuset sekä taustalla soiva tunnelmallinen joulumusiikki tuovat kivaa tunnetta shoppailuun, (tosin vain silloin kun ei ole edellä mainitsemaani kiirettä ostaa lahjat parissa tunnissa vilkuillen samalla kuumeisesti kelloa).


Ja niin, loppuun vielä päivän joulukalenteriluukku! : )















lauantai 1. joulukuuta 2007

Ensimmäinen kalenteriluukku

Noniin, nyt on sitten kalenterin luukku avattu! Heti aamutuimaan sai maistella pikkuisen palan suklaata, nami. Tulin nyt aamusta tekemään pikapostauksen, nimittäin vajaan tunnin päästä lähden kaverini kanssa kaupungille jouluostoksille. Ja vaikka mitä pitäisi vielä tehdä!


Nyt laitan myös päivittäin joulukuun 24 päivään asti jonkun kivan jouluisen kuvan tänne blogiini. :)

Hauskaa joulun odotusta, tässä ensimmäinen kuva :)